19. maaliskuuta 2013

EVERYTHING IS POSSIBLE

Tänään jotkut on varmaan ihmetellyt miksi liputetaan? Noh! Jos joku ei vielä muistanut, niin tänään vietetään tasa-arvon päivää. Hienoa minusta on se, että myös vaadittavat 50 000 nimeä on allekirjoitettu tasa-arvoista avioliittolakia kannattavaan kansalaisaloitteeseen jopa pelkästään tämän vuorokauden sisällä. Mielestäni aivan mahtava suoritus jonka ajattelu on saanut mut hymyilemään tänään monia kertoja. 

Mä oon aina ollut hiukan heikko kirjoittamaan näistä asioista, mutta toki mulla olisi paljon sanottavaakin. Kerron tämän ehkä hitusen sekavasti, mutta lyhyesti ja ytimekkäästi. Minä itse kannatan oikeutta jokaisen solmia avioliitto henkilön kanssa, vaikka tämä olisikin samaa sukupuolta edustava. Vaikka itse tuskin tulen sitä koskaan tekemään, haluaisin että täällä meillä kaikilla olisi hyvä olla tasa-arvoisesti. Mielestäni ja aika varmasti hyvin monen muunkin mielestä, me kaikki ollaan ihmisiä siinä samassa asemassa missä muutkin. Kyllä mielestäni mulla tulisi olla ihan samat oikeudet kuin heteroillakin. Meillä täytyy olla oikeus elää omalla tavalla, kunhan se tapa ei muita vahingoita. Ja se että heteroilla on oikeus avioliittoon, satuttaa koska sitä minulla ei täällä ole. Koen että mun oikeuksia on siis tallattu. Toivottavasti tälle asialle tulee muutos kun meitä kannattajia alkaa sen verran jo olemaankin.

Don't hide yourself in regret,
Just love yourself and you're set

No matter gay, straight or bi
Lesbian, transgendered life

No matter black, white or beige
Chola or orient made

Im on the right track baby,
i was born this way!!!

Photo credit to azyin

17. maaliskuuta 2013

BLONDISTA RUSKEAAN


Edellisen postauksen ensimmäisestä kuvasta taisittekin jo huomata, että mitäs tapahtuikaan tämän pojan tukalle
torstai iltapäivällä koulun jälkeen? No nyt se on sitten tummanruskea. Itse tykkään ihan kauheasti ja toivottavasti te ette kauhistele tätä. Aika paljon tullut järkyttynyttä ja negatiivista palautetta, mutta pääasia on että itse tykkään ihan hurjasti. Jos nyt pysyttäisiin edes vähänaikaa tässä värissä. Vaikka kyllä kaikenlaiset inspikset päässä pyöriikin. Kumman kannalla sitä ollaan nyt? Taikka mielipiteitä tästä nykyisestä lookista?

Lähipäivinä varaan taas vakiokampaajalleni ajan ja käyn lyhentämässä nämä sivut pois kun ovat taas päässeet rehottaamaan. Kenties tuosta päältä ja edestäkin voisi kyniä, että saataisiin vähän siistimpää. 


LOISTEIKAS SUNNUNTAI


Niin on taas yksi viikonloppu vietetty ja sunnuntai alkoi kauniimmin kuin koskaan. En malttanut nukkua enää kymmenen jälkeen, vaikka mua väsytti ihan liikaa. Sälekaihtimien välistä paistoi aurinko kirkkaasti ja mun oli pakko nousta ylös jo ennen aikoja. Hanna oli meillä yötä ja sehän tunnetusti on aina nukkunu pitempään. Sen kylkeä vaihtaessa makoisasti mä siirryin alakerran sohvalle katselemaan ohjelmia Netflixistä. Käperryin pehmeän viltin sisään ja telkkarissa Aku Ankka selitti hassuja. Ohjelmat vaihtu ankoista punaisiin panttereihin ja mä olin onnellinen.


Mä oon varmaan joskus maininnut täälläkin, että oon kova lenkkeilemään ulkona. Tänään oli pitkästä aikaa hienoin sää hölkätä pitkin aurattuja lumisia teitä keskellä ei mitään. Ei ollut liian kylmä, eikä liian lämminkään. Kännykkä soitti NRJ:n dancekanavaa ja mä hymyilin hölkätessä. Kyllä tuo reissu kruunasi koko viikonlopun myönnetään. Nyt jaksaa taas aloittaa maanantain ja arjen. Uusi jakso alkaa ja mulla alkaa työharjoittelu torstaina ala-asteen keittiössä. 


Lenkin jälkeen mikäs sen paremmin kruunaa kuin hyvä ja vieläpä nopea ruoka. En jaksanut alkaa väsäilemään mitään erikoista, joten kurkistin pakastimeen ja otin esille pyttäripussin ja vokkivihannekset. Sekoitin ne pannulla kypsiksi ja hyvää tuli. Mummolasta oli tullut terveisiä hyvän näköisten muffinien kera ja nyt niitä tässä herkutellaan hyvän musiikin kanssa. Huomiseksi kirjoittelen vielä tässä yhden koulujutun jonka lähetän tampereelle kouluun. Hakuhan siis päättyi ja nyt pidetään peikkuja että vihdoinkin se mun paikka nappais sieltä tampereelta tällä kertaa. 


13. maaliskuuta 2013

VIIMEAIKOJEN KUUNNELTUIMMAT

Tiuhaan tahtiin ollaan kevättä kohti menossa ja kyllä sen huomaa. Mun mielessä pyörii vain kaikenlaiset tulokset mm. työharjoittelun, kesätyön ja opiskelupaikan suhteen. Monia kertoja jo hakeneena mä alan varmaan jo tottua tähän. Nyt asiat on ollut vain hiukan toisin koska oon hakemassa hiukan kauemmas kouluun täältä. Vähän hankalaa on ollu nyt saada esimerkiksi työharjoittelupaikka täältä, kun ei millään meinaa saada sitä mistään. Toivottavasti kuitenkin asia kääntyy parhainpäin, eikä mun tartteis istua kotona täällä muiden ollessa työssäoppimassa. 

Mutta itse asiaan seuraavaksi. Kipaisin tuossa pitkästä aikaa mun last.fm profiilissa. Siellähän mä tosiaan oon ollu jo aika pitkään käyttäjänä ja monen vuoden kuuntelut on sinne jo kerääntynytkin. Mielessä kävi taas linkittää teille hiukan viimepäivien kuunneltuimpia biisejä mun spotifysta. Hienoja musiikkilöytöjä on löydetty ja ne on ollu suuressa soitossa. Toivottavasti tekin löydätte jotain mukavalta kuullostavaa matskua.

Anna Puuta mä en oo kauheesti kuunnellut, taikka tutustunut hänen albumeihin kunnolla. Tämä biisi on kuitenkin varmaan kaikille tuttu, koska tätä on soitettu aika paljon radiosta viimepäivinä. Viime tampereen reissulla tätä tuli kuunneltua hiukan enemmän ja pääsin kiinni biisiin paremmin. Oon muutenkin aika herkkä tällaisille hieman surullisille biiseille. Kyseistä neitokaista ollaan menossa katsomaankin 20.4.

PistePiste tuli tutuksi kappaleella ''Elän Sut Uudestaan''. Musta tällä jätkällä on persoonallinen lauluääni jota on mukava kuunnella. Etenkin biisien sanat kolahtavat muhun täysin, koska ne on hienosti kirjoitettuja. En malta odottaa kokonaista pitkäsoittoa.

Tykkään hirmuisesti tällaisista melodisista tanssikappaleista joissa viulu korostuu eniten. Intoa on eniten lisännyt artisti Lindsey Stirling jonka tuotantoon kehotan tutustumaan. Tämä biisi on kyllä jäänyt mieleen, kun eräs ystäväni on soittanut tätä aika tiuhaan. 

Kazakyyn mä törmäsin jo aikoja sitten Madonnan Girl Gone Wild videon ansiosta. Nyt kuitenkin tutustuin heidän tuotantoon paremmin ja kyllähän se osui muhun täysin. Nää hoitaa hommansa kyllä hienosti. Tanssi on upeaa ja biisitkin kolahtavat hyvin. Etenkin ulkosalla kävellessä tää on mukava soida taustalla. Myös muita huikeita kappaleita näiltä löytyy, kuten Love, Crazy Law ja Barcelona.

Viikonloppuisin pienissä bilefiiliksissä tää biisi on kyllä soinut mun kajareista ja aika kovaakin. Pistää tanssittamaan mukavasti ja Far East Movementin jätkätkin ovat päässeet mukaan biisiin.

Mitä ihmettä? Ja sehän on Justin Bieber. Mua ei ole kiinnostanut Justinin musiikki pätkääkään ennen sitä, kun herran upea Believe albumi ilmestyi. Kiitos sen albumin joka korjasi tilanteen. Tämä biisi erityisesti on yksi mun levyn suosikeista ja video on myös todella kiva. Mahtavaa kun vihdoin Justinin fanit saavat nähdä idolinsa suomessa. 

Löytyykö näistä myös sinun mieleistä kappaletta?


10. maaliskuuta 2013

KORUJENMAAILMA

Tää sunnuntai on ollu kyllä pitkästä aikaa oikein maittava. Heräsin jo kymmeneltä syömään aamupalaa ja auringonsäteet valaisi koko kämpän. Laitoin spotifyn päälle ja kajarit alko soittaa mulle Angus ja Julia Stonea. Mulla kävi mielessä vaikka mitä ideoita koko päivälle ja onneksi osan niistä sainki tehtyä. Lenkillä raikkaassa ilmassa ja kauniissa metsämaisemassa, vaatekaapin siivoamista taas yhden kerran ja tätä postausta toteuttaessa.

Tarkoituksena olisi siis esitellä mun koruja teille. Oon jo pitkään ollu hulluna koruihin ja niitä on tultu osteltua paljon. Tässä en kuitenkaan kaikkia ala esittelemään, vaan kaikki lempparini jotka on käytössä enemmän. Shoppailessa yritän kiertää mahdollisimman kaukaa kaikki koruliikkeet koska sinne mä tuhlaisin paljoltikkin rahaa. Hyvin paljon mun koruilla on myös jonkinlainen tarkoitus tai tarina. Tykkäättekö te koruista?

JC

Tää koru lähti joskus mukaani Koskikeskuksen seppälästä kun oli vaan pakko saada joku uusi koru. Kilisee mukavasti ja tekstissä lukee ''give me liberty, or give me death''

Yhdeltä helsingin reissulta nappasin Cybershopista tällaisen vinyylikorun johon saa myös liitettyä nuo kuulokkeet. Yksi lemppareistani. 

Kerran tein vaihtokaupat yhden kaverini kanssa ja vaihdoin yhdenlaisen rannekorun tähän mustaan ristikoruun jossa on monta eri ketjua. Aikojen lemppari mutta tosin nyt se on rikottu yhyy.

''love'' kertoo varmasti enemmän kuin tuhat sanaa. Saatu lahjaksi ja kovin tärkeä mulle.

Tällaisen korun vaihdoin mm. tuon edellisen mustan ristikorun kanssa. Myöhemmin löysin samanlaisen uudestaan JC liikkeestä ja tottakai se lähti uudelleen mukaan.

Tykkään paljon isoista ja näyttävistä koruista. Vaikka nämä nyt niin kauhean isoja olekkaan, niin ovat kuitenkin näyttäviä kaulassa. Kyseiset korut ostettu parin vuoden takaa Cybershopista.

Tekstillä ei ole mitään tekemistä minun tai minkään kanssa. Koru nyt vaan sattui olemaan pieni heräteostos kun ei taas muuta ollut haha! :D

Koruja on mahtavaa saada lahjaksi. Nämä kaksi oon saanu hyvältä ystävältäni. Nää kertoo siitä kuinka mun ystävät tietää minkälainen maku mulla on korujen suhteen. 

 Joskus löytää kätköistä koruja joiden alkuperää ei edes muista. 

Uusin koruni joka saatu lahjaksi parhaalta ystävältäni. Ollut suuressa käytössä jo nyt. ''Miksi kaikilla on ristikoru?'' multa joskus kysyttiin.


Mitäs tykkäätte? Löytyykö teidän lempparia joukosta? Mulle korut on siis lähellä sydäntä ja niitä on mukava sekoitella vaatteiden kanssa. Seuraavia koruhankintoja odotellessa. Nyt mun täytyy alkaa pohtimaan äidinkielen ihmeellistä maailmaa ja pistää kynä raapustamaan paljon tekstiä. Siispä iltani on omistettu koulutehtäville ja hyvälle musiikille. Viikonloppu oli ihan menettelevä, oikeastaan aika rauhallinen. Mahtavaa alkuviikkoa kaikille ja koittakaa jaksaa. Kyllä se kevät sieltä pikkuhiljaa tulee! :)


6. maaliskuuta 2013

UUSIA KENKIÄ TAMPEREELTA


Mulla oli tarkoitus ostaa loman aikana uudet kengät. Vietin puolet lomastani tampereella ja sieltähän oli oivallista löytää ne uudet kenkulit jalkaan. Mielessä kävi kokoajan valkoiset conversen tennarit ja nehän lähti sitten mukaani sieltä koskikeskuksen kookengästä. Hieman niitä oonki jo käyttänyt tuolla jäisillä teillä. Märillä ja loskakeleillä on sitten muut kengät käytössä, koska noista uusista jo huomaa hiukan käytön jälkiä. 

Converseja tullaan hankkimaan lisää, koska kyseiseltä kookengältä löyty hirmuisen hienot valikoimat. Mieleeni jäi erityisesti yhdysvallan lipun kuvioiset tennarit. Kesäksi siis on saatava vielä parit lisää, koska noilla valkoisilla en pärjää. Mustatkin ovat tuolla kaapissa, mutta hyvin heikossa hapessa.

Toiset mustat tennarit löyty H&M:ltä jota en voinut koskaan kuvitella. Oon usein katsellut kyseisestä kaupasta kenkiä, mutta aina ne on ollu jotenkin liian ns. huteroisen näköisiä. Nyt valikoimasta löytyi vain 15€ mustat tennarit ja näitä oli siellä myös erinvärisinä. Ehdottomasti haen näitä lisää aikanaan jos pitkään hyllyköissä siellä ovat. Kyllä odotan innolla myös kevään ja kesän kenkiä, vaikka nuo sitä jo ovatkin. Ei passaa käyttää kylmillä pakkasilla noin ohuita kenkiä. Tai noh, mä en oo koskaan käyttänyt sään mukaisesti kenkiä jalassa.


5. maaliskuuta 2013

INSTAGRAM

Mun ei alunperinkään pitänyt koskaan rekata itseäni Instagrammiin, mutta liian suurien houkutuksien takia mä sitten lopulta tein sen. Oon alusta asti ollut koukussa kyseiseen sovellukseen ja sinne on mukava kuvata kännykällä kaikenlaisia kuvia. Siispä ajattelin laittaa tänne hieman esimakua mun Instagrammin kuvista jos vaikka innostuisitte seurailemaan. Esiinnyn siellä nimimerkillä petuasd.

Kaipaisin myös hiukan lisää seurattavaa ja mikä siihen auttaisi parhaiten? Jos teillä on kyseisessä mestassa tunnus ja olette aktiivisia käyttäjiä, niin lisätkääpäs kommentilla mulle teidän nimimerkki ja käyn tsekkailemassa. Jospa löytyy mieleisiä seurattaviakin siinä samalla :p









Tykkään kuvailla lähinnä kaikkea mahdollista. Pyrin julkaisemaan kuvat melkein heti niiden ottamisen jälkeen, joten seuraajat pysyvät ajantasalla. Elikkä käytännössä näin nopeasti uusia kuvia en julkaise missään muualla. Mielestäni aivan mahtavaa sillä, kuten talvellakin järkkärillä erityinen kuvaaminen on jäänyt miltei kokonaan eikä blogiin juuri uusia viime päivien kuvia ole tultu liitettyä.